Etusivu1
Brandiäänestys51
Brandilista29
Muoti2
MISC3
Menot4
Lifestyle5
Profiili6
Brandstory25
Foorumit7
Mikä on mov?8
36
mov travel41
What's going on35
46

käyttäjätunnus

salasana

Profiili



Nimi:
Sean Bergenheim

Ikä:
22

Mitä tekee:
Pelaa jääkiekkoa

Koulutus:
Ylioppilas

Tuote, jota ilman ei voi elää:

Nokian N71 puhelin
Nuorella lätkänpelaajalla ei kovin paljoa paremmin voisi mennä kuin Sean Bergenheimillä tällä hetkellä. Kesällä on helppo rentoutua Helsingissä, kun takana on hyvin pelatut MM-skabat sekä onnistunut kausi New York Islanderseissa. Sean kertoo tähdänneensä pienestä asti NHL:ään, eikä toista vaihtoehtoa ollut mielessä. Vuonna 2003 laitahyökkääjän haave kävi toteen. Silloin oli jo takana kolme kautta Jokereissa. Sean oli mukana Jokereissa voittamassa Suomen mestaruutta 2002. Bergenheim on tunnettu nopeudestaan kentällä ja Islandersin nettisivuilla häntä kuvaillaan suht pienestä koostaan huolimatta erittäin vahvaksi pelaajaksi. Nettiä surffaillessa törmää myös nuoren herran fanitukseen. Sean sanoo, ettei julkisuus vielä ainakaan ole sitä luokkaa että se olisi häiritsevää. Enimmäkseen nuoret pojat tunnistavat kadulla. Joillakin ihmisillä on vielä ennakkoluuloja lätkänpelaajia kohtaan, mikä luonnollisesti ärsyttää.

Sean aloitti yllättäen uransa taitoluistelusta 3-vuotiaana, mutta siirtyi jo muutaman vuoden päästä jääkiekkoon. Vaikka aikaa on joutunut uhraamaan paljon urheilun eteen, ei Bergenheim koe sitä juurikaan uhrauksena. Elämä pyörii paljolti jääkiekon ympärillä eikä muu ammatti ole kiinnostanut oikeastaan koskaan. Koska urheillijan eläkeikä on niin nuori, joutuu sitä pakosta miettimään mihin aikoo suunnata pelaamisen jälkeen. Seanille on selkeää, että hän aikoo pysyä urheilun parissa. Koulua ei tarvitse, sillä kaiken tarvittavan oppii pelaamalla ja elämällä pelaajan arkea. Johtamispuoli kiinnostaa Seania kovasti, mahdollisesti Suomessa. Tähtäimessä hänellä on pelata NHL:ssä urallaan mahdollisimman pitkälle, vaikka Suomea onkin ikävä. Sean kertoo kaipaavansa kavereiden ja perheen lisäksi tuttuja kuvioita ja kulmia.. ja ruisleipää tietysti.

Seanille tuntuu olevan todella terve asenne pelaamiseen. Tietysti harmittaa jos peli menee huonosti, ja joskushan se luonnollisesti menee, mutta Sean kertoo silloin toteavansa itselleen ettei vain voi pelata paremmin kuin mitä pystyy. Ja sehän tuntuu riittävän, sillä Sean on pärjännyt kisoissa hyvin ja tehnyt maalejakin.

Julkaistu 22.6.2006




Nimi:
Aino Vainio

Ikä:
27

Mitä tekee:
Artenomi, pian myös taiteen maisteri

Koulutus:
Tekee lopputyötään Taideteolliseen korkeakouluun

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Wayne


Nimi:
Jarmo Hilpinen aka Mindmand aka Indievidual

Ikä:
27

Mitä tekee:
Musiikkia

Koulutus:
Ylioppilas

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Musta Macbook


Nimi:
Harri Hamara

Ikä:
28

Mitä tekee:
Järjestyksenvalvoja

Koulutus:
Opiskelee kauppatieteiden maisteriksi

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Nokia N91


Nimi:
Tom Hamara

Ikä:
31

Mitä tekee:
Boltin solisti (Päätoimisesti palomiessairaanhoitaja)

Koulutus:
Palomies- sairaankuljettaja, Graafikko

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Nokia N91 (Nimenomaan musiikinkuunteluvälineenä. Korvannut edeltäjänsä: kasettisoittimen ja Discmanin)


Nimi:
Claudia Cifu

Ikä:
26

Mitä tekee:
Stailisti, CTRL:in uusin jäsen

Koulutus:
New Yorkin FIT (Fashion Institute Of Technology), Fashion Merchandising + Textile&Surface Design

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Valion Raejuusto ja Rainbow-ananas (edullisuuden vuoksi)


Nimi:
Adel Abidin

Ikä:
33

Mitä tekee:
Taiteilija (video+videoinstallaatio)

Koulutus:
Kuvaiteen maisteri (Helsigin kuvataideakatemia, Academy Of Fine Arts, Baghdad); Teollisen johtamisen kandidaatti (Mansour University, Bagdad)

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Kantolan Marie-keksit (Masentuu jos ei saa niitä aamuisin)


Nimi:
Johanna Lecklin

Ikä:
30+

Mitä tekee:
Taiteilija, lähinnä liikkuva kuva + valokuvaus

Koulutus:
Kuvataiteen maisteri

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Macin Power Book


Nimi:
Sam Shingler

Ikä:
32

Mitä tekee:
Montevideon laulaja, ohjaa mainoksia

Koulutus:
Media-assistentti

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Martin D28-kitara


Nimi:
Jani Toivola

Ikä:
28

Mitä tekee:
Näyttelijä, juontaa satunnaisesti

Koulutus:
Opiskellut New Yorkin HB-Academyssä näyttelemistä kolmivuotisessa koulutusohjelmassa

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Elizabeth Arden 8 Hour Cream


Nimi:
Sean Bergenheim

Ikä:
22

Mitä tekee:
Pelaa jääkiekkoa

Koulutus:
Ylioppilas

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Nokian N71 puhelin


Nimi:
Jonna Jauhiainen

Ikä:
23

Mitä tekee:
Sekoittelee drinkkejä öisin, kahveja päivisin

Koulutus:
Ylioppilas ja työssä oppinut baarimestari

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Airin Moon Safari -albumi


Nimi:
Chris Bolton

Ikä:
30

Mitä tekee:
Opiskellut Englannissa graafista suunnittelua

Koulutus:
Graafinen suunnittelija, Freelancer

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Hehkulamppu


Nimi:
Karri Jalkanen

Ikä:
28

Mitä tekee:
Sisäänostaja, Union Five Male

Koulutus:
Opiskellut "Fashion merchandisingia" sekä Lontoossa että New Yorkissa

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Talvella Number Nine Thermal-paidat


Nimi:
Eva Ahlström

Ikä:
25

Mitä tekee:
Muotisuunnittelija

Koulutus:
Graafinen suunnittelija (Camberwell College of Art and Design), Muotisuunnittelija (Parsons School of Design)

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Kaikki Macintosh - iPod ja Powerbook


Nimi:
Terhi Heino

Ikä:
35

Mitä tekee:
Kuvanveistäjä

Koulutus:
Kuvataiteen Maisteri / Opiskellut arkkitehtuuria Ruotsissa 4 vuotta

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Rooibos-tee


Nimi:
Antony Bentley

Ikä:
23

Mitä tekee:
Ohjaa, leikkaa sekä kuvaa musiikkivideoita, mainoksia sekä lyhytelokuvia.

Koulutus:
FAMUn kansainvälinen linja Prahassa. Opiskeli ohjausta ja kuvausta.

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Fujitsu Siemensin läppäri


Nimi:
Amira Khalifa

Ikä:
31v.

Mitä tekee:
Näyttelijä

Koulutus:
Teatteritaiteiden maisteri

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Oululaisen luomu-ruisleipä Hk:n Herkkumakkaran kera.


Nimi:
Annika Stenvall

Ikä:
22v.

Mitä tekee:
Malli

Koulutus:
Ylioppilas

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Compaqin kannettava tietokone


Nimi:
Tomi Freeman (kaveri vasemmalla)

Ikä:
29

Mitä tekee:
Suunnittelee Control-vaatemerkkiä

Koulutus:
Graafinen suunnittelija

Tuote, jota ilman ei voi elää:
"Mun Jeeppi"


Nimi:
Janice Redman

Ikä:
55

Mitä tekee:
Body Logic-tuntien kehittäjä ja opettaja

Koulutus:
Tanssija

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Philips televisio


Nimi:
Daniele Pelati

Ikä:
31

Mitä tekee:
Valokuvaaja

Koulutus:
Valokuvausta ja taideopintoja Stoassa

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Beatles-cd kokoelma


Nimi:
Sara Melleri

Ikä:
19

Mitä tekee:
Näyttelijä,laulaja

Koulutus:
Teatterikorkeaan syksyllä

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Sonyn kannettava CD-soitin


Nimi:
Katariina Rantanen

Ikä:
26

Mitä tekee:
Suunnittelee ja tekee koruja

Koulutus:
Valmistunut Hankenista

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Diptyqye tuoksukynttilät


Nimi:
Heta Kuchka

Ikä:
31

Mitä tekee:
Kuvataiteilija

Koulutus:
Kuvataiteen Maisteri

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Clarins Beauty Flash


Nimi:
Jere Hietala

Ikä:
25

Mitä tekee:
Kuvaa työkseen toiminimellä

Koulutus:
Kuvauksellisen ilmaisun perustutkinto. Ensi vuonna Valokuvaajan ammattitutkinto

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Nokia 7610-puhelin


 



 

Näistä merkeistä
Mistä..

Paras blogi
ns. "erilaiset nuo...

viesteihin vastail...
Vaatteet on mun aa...

designin Wikipedia
blogi on muotia

tanssi ?
Cheerleading

Christmas in other...
Have lunch at the ...

göteborg
Thaimaahan!!
 

Lataatko maksullista musiikkia netistä..

Lähes viikoittain
Lähes kuukausittain
Harvemmin
En koskaan

Aiemmat äänestykset