Etusivu1
Brandiäänestys51
Brandilista29
Muoti2
MISC3
Menot4
Lifestyle5
Profiili6
Brandstory25
Foorumit7
Mikä on mov?8
36
mov travel41
What's going on35
46

käyttäjätunnus

salasana

Profiili



Nimi:
Jarmo Hilpinen aka Mindmand aka Indievidual

Ikä:
27

Mitä tekee:
Musiikkia

Koulutus:
Ylioppilas

Tuote, jota ilman ei voi elää:

Musta Macbook
Kaiken suorittamisen ja tavoitekeskeisen tekemisen keskellä on raikasta kun joku kertoo hakevansa rauhallista ja yksinkertaista arkea, jossa on aikaa katsoa elokuvia ja lukea kirjoja. Jarmo Hilpinen, aka Mindman aka Indievidual aka Salvador koittaa olla olematta turhan kiireinen tai sitoutunut "rehelliseen työhön", jotta pystyisi tekemään musiikkia omilla ehdoillaan. Jos tulee kiinnostava keikka tai projekti, on oltava vapaa lähtemään halutessa mukaan. Kiire vie pois kirjoittamisesta. Luovuus ja ideat syntyvät arjesta ja maailman epäkohdista, mutta Jarmo kertoo joskus myös tietoisesti kehittävänsä sitä esimerkiksi lukemalla hyviä kirjoja. Tulos, eli siis musiikki, on sekoitus grimea, reggaeta ja dancehallia. Elektroniset rytmit ja hypnotisoivat melodiat ovat houkuttelevia, ne voivat viedä sekä tanssilattialle että rentoutumaan. Juuri tämä muusikki on vienyt Jarmon kaikkialle, Kiasmasta Venäjälle. Kiasman URB-Festivaalit ovat jo monen vuoden takaa tuttuja, ja kyseinen museo on myös apurahoilla tukenut Jarmon projekteja. Kiasman workshopeissa on yhdistetty räppiä, runoutta sekä jazzia keskenään, ja mukana on ollut taiteilijoita monesta eri maasta. Ulkomaan keikat ovat hienoja kokemuksia ja mahdollisuuksia kelle tahansa suomalaiselle artistille, jo pelkästään potentiaalisten yleisömäärien takia. Venäjän keikoilla viimeistään tajuaa miten pieni maa Suomi onkaan, kun yleisössä seisoo yli 10 000 ihmistä. Kotimaassa sellaisiin lukuihin pääsee hyvin harva. Venäjällä Jarmo on kiertänyt DJ Willpowerin ja DJ Infekton kanssa, joka on aikaisemmin vaikuttanut paljon Venäjää kiertäneessä Bomfunk MC's:issä. Suomen kokoisesa maassa on vaikea löytää kultaista keskitietä jos haluaa tehdä musiikkia ihmisille kuunneltavaksi, mutta pienikin julkisuus häiritsee. Jarmolla on useimmiten valokuvauksissa ja joskus keikoillakin naama peitossa huivin alla. Osittain se johtuu halusta pysyä anonyyminä, mutta osa viehätyksestä tulee vapauttavasta tunteesta. Huivissa on jotain teatraalista ja rooliin on helmpompi eläytyä.

Hip hop on ollut Jarmolle jo 11-vuotiaasta asti intohimona. Etenkin U.S.A:n länsirannikolta tuleva musiikki on ollut suuressa kulutuksessa. 90-luvulla Jarmo teki paljon yhteistyötä jo veteraaneiksi tulleiden Ceebrolisticsin poikien kanssa. Nykyään hip hop soi harvemmin ja stereoissa on enemmän mm. dancehallia ja dubstepiä, mutta myös jazzia. Esikuvikseen Jarmo listaa enimmäkseen tuottajia sekä dj:tä kuten Skream ja Youngsta, ja kertookin harkitsevansa tuottamista ja dj:nä olemista tulevaisuudessa. Haaveena on myös julkaista runoja ja mahdollisesti novellejakin.


Lisää infoa ja musiikkia osoitteessa http://www.myspace.com/mcmindman

Julkaistu 22.2.2007




Nimi:
Aino Vainio

Ikä:
27

Mitä tekee:
Artenomi, pian myös taiteen maisteri

Koulutus:
Tekee lopputyötään Taideteolliseen korkeakouluun

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Wayne


Nimi:
Jarmo Hilpinen aka Mindmand aka Indievidual

Ikä:
27

Mitä tekee:
Musiikkia

Koulutus:
Ylioppilas

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Musta Macbook


Nimi:
Harri Hamara

Ikä:
28

Mitä tekee:
Järjestyksenvalvoja

Koulutus:
Opiskelee kauppatieteiden maisteriksi

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Nokia N91


Nimi:
Tom Hamara

Ikä:
31

Mitä tekee:
Boltin solisti (Päätoimisesti palomiessairaanhoitaja)

Koulutus:
Palomies- sairaankuljettaja, Graafikko

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Nokia N91 (Nimenomaan musiikinkuunteluvälineenä. Korvannut edeltäjänsä: kasettisoittimen ja Discmanin)


Nimi:
Claudia Cifu

Ikä:
26

Mitä tekee:
Stailisti, CTRL:in uusin jäsen

Koulutus:
New Yorkin FIT (Fashion Institute Of Technology), Fashion Merchandising + Textile&Surface Design

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Valion Raejuusto ja Rainbow-ananas (edullisuuden vuoksi)


Nimi:
Adel Abidin

Ikä:
33

Mitä tekee:
Taiteilija (video+videoinstallaatio)

Koulutus:
Kuvaiteen maisteri (Helsigin kuvataideakatemia, Academy Of Fine Arts, Baghdad); Teollisen johtamisen kandidaatti (Mansour University, Bagdad)

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Kantolan Marie-keksit (Masentuu jos ei saa niitä aamuisin)


Nimi:
Johanna Lecklin

Ikä:
30+

Mitä tekee:
Taiteilija, lähinnä liikkuva kuva + valokuvaus

Koulutus:
Kuvataiteen maisteri

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Macin Power Book


Nimi:
Sam Shingler

Ikä:
32

Mitä tekee:
Montevideon laulaja, ohjaa mainoksia

Koulutus:
Media-assistentti

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Martin D28-kitara


Nimi:
Jani Toivola

Ikä:
28

Mitä tekee:
Näyttelijä, juontaa satunnaisesti

Koulutus:
Opiskellut New Yorkin HB-Academyssä näyttelemistä kolmivuotisessa koulutusohjelmassa

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Elizabeth Arden 8 Hour Cream


Nimi:
Sean Bergenheim

Ikä:
22

Mitä tekee:
Pelaa jääkiekkoa

Koulutus:
Ylioppilas

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Nokian N71 puhelin


Nimi:
Jonna Jauhiainen

Ikä:
23

Mitä tekee:
Sekoittelee drinkkejä öisin, kahveja päivisin

Koulutus:
Ylioppilas ja työssä oppinut baarimestari

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Airin Moon Safari -albumi


Nimi:
Chris Bolton

Ikä:
30

Mitä tekee:
Opiskellut Englannissa graafista suunnittelua

Koulutus:
Graafinen suunnittelija, Freelancer

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Hehkulamppu


Nimi:
Karri Jalkanen

Ikä:
28

Mitä tekee:
Sisäänostaja, Union Five Male

Koulutus:
Opiskellut "Fashion merchandisingia" sekä Lontoossa että New Yorkissa

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Talvella Number Nine Thermal-paidat


Nimi:
Eva Ahlström

Ikä:
25

Mitä tekee:
Muotisuunnittelija

Koulutus:
Graafinen suunnittelija (Camberwell College of Art and Design), Muotisuunnittelija (Parsons School of Design)

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Kaikki Macintosh - iPod ja Powerbook


Nimi:
Terhi Heino

Ikä:
35

Mitä tekee:
Kuvanveistäjä

Koulutus:
Kuvataiteen Maisteri / Opiskellut arkkitehtuuria Ruotsissa 4 vuotta

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Rooibos-tee


Nimi:
Antony Bentley

Ikä:
23

Mitä tekee:
Ohjaa, leikkaa sekä kuvaa musiikkivideoita, mainoksia sekä lyhytelokuvia.

Koulutus:
FAMUn kansainvälinen linja Prahassa. Opiskeli ohjausta ja kuvausta.

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Fujitsu Siemensin läppäri


Nimi:
Amira Khalifa

Ikä:
31v.

Mitä tekee:
Näyttelijä

Koulutus:
Teatteritaiteiden maisteri

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Oululaisen luomu-ruisleipä Hk:n Herkkumakkaran kera.


Nimi:
Annika Stenvall

Ikä:
22v.

Mitä tekee:
Malli

Koulutus:
Ylioppilas

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Compaqin kannettava tietokone


Nimi:
Tomi Freeman (kaveri vasemmalla)

Ikä:
29

Mitä tekee:
Suunnittelee Control-vaatemerkkiä

Koulutus:
Graafinen suunnittelija

Tuote, jota ilman ei voi elää:
"Mun Jeeppi"


Nimi:
Janice Redman

Ikä:
55

Mitä tekee:
Body Logic-tuntien kehittäjä ja opettaja

Koulutus:
Tanssija

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Philips televisio


Nimi:
Daniele Pelati

Ikä:
31

Mitä tekee:
Valokuvaaja

Koulutus:
Valokuvausta ja taideopintoja Stoassa

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Beatles-cd kokoelma


Nimi:
Sara Melleri

Ikä:
19

Mitä tekee:
Näyttelijä,laulaja

Koulutus:
Teatterikorkeaan syksyllä

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Sonyn kannettava CD-soitin


Nimi:
Katariina Rantanen

Ikä:
26

Mitä tekee:
Suunnittelee ja tekee koruja

Koulutus:
Valmistunut Hankenista

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Diptyqye tuoksukynttilät


Nimi:
Heta Kuchka

Ikä:
31

Mitä tekee:
Kuvataiteilija

Koulutus:
Kuvataiteen Maisteri

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Clarins Beauty Flash


Nimi:
Jere Hietala

Ikä:
25

Mitä tekee:
Kuvaa työkseen toiminimellä

Koulutus:
Kuvauksellisen ilmaisun perustutkinto. Ensi vuonna Valokuvaajan ammattitutkinto

Tuote, jota ilman ei voi elää:
Nokia 7610-puhelin


 



 

Näistä merkeistä
Mistä..

Paras blogi
ns. "erilaiset nuo...

viesteihin vastail...
Vaatteet on mun aa...

designin Wikipedia
blogi on muotia

tanssi ?
Cheerleading

Christmas in other...
Have lunch at the ...

göteborg
Thaimaahan!!
 

Lataatko maksullista musiikkia netistä..

Lähes viikoittain
Lähes kuukausittain
Harvemmin
En koskaan

Aiemmat äänestykset